WhatsApp Image 2021-08-17 at 11.24.18.jpeg

MINUN TARINANI

Moikka, minä olen Musse, Path to greatnessin perustaja, muutosvalmentaja sekä sun suurin motivaattori ja tsemppaaja. 

 

Lapsuuteni olen viettänyt Azerbaidzanissa, joka on hyvin erilainen kulttuuri ja maa, kun Suomi. Synnyin entisen neuvostoliiton alueella Bakussa vuonna 1991 ja kuulun etniseen vähemmistöön, sillä olen Lezgi. Lezgit ovat kaukasialainen kansa, Etelä-Dagestanissa ja Pohjois-Azerbaidzanissa. Lezgejä on maailmassa noin 600 000 ja jo hyvin nuoresta pitäen olen kokenut vähemmistöön kohdistuvat haasteet ja ennakkoluulot.

Suomeen muuttoni jälkeen aloitin koulun Vantaan aikuisopistossa, joka oli pääosin tarkoitettu ulkomaalaisille ja jonka pääpainona oli Suomen kielen opiskelu. Päätin kuitenkin jo 16-vuotiaana, että haluan lähteä opiskelemaan rakennusalaa ja että vielä jonain päivänä seuraan äitini jalanjälkiä ja teen jonkinlaista humanitaarista auttamistyötä.

Koulun ohella totuttelin Suomen kulttuuriin ja työntekoon, tekemällä iltaisin töitä ja treenaamalla judoa. Siihen aikaan minulla ei ollut paljon kavereita, pimeys, kylmyys ja uusi kulttuuri vaikuttivat minuun syvästi. Usein palasin treeneistä tai töistä iltamyöhään ja jouduin kuuntelemaan sopimattomia ja rasistisia huutoja lähibaareista. Tämä koetteli uskoa itseeni sekä motivaatiota onnistua elämässä, mutta opetti minulle kuitenkin suurta itsehillintään ja kykyä olla reagoimatta näihin kommentteihin. Minulle oli myös äärimmäisen tärkeää pitää kiinni tekemästäni lupauksesta äidilleni. Tiesin myös olevani henkisesti vahva ja se auttoi minua pysymään kaidalla tiellä, poissa ongelmista. Kun kävin läpi suurta integraation ja hämmennyksen vaihetta tajusin, että minulla olisi kaksi vaihtoehtoa –  uhriutua ja alkaa syyllistämään kaikkea ja kaikkia omista ongelmistani –tai sitten hyväksyä sen hetkinen tilanne ja kehittää itseäni niin henkisesti, fyysisesti, verbaalisesti kuin taloudellisestikin. Valinta näiden kahden välillä oli tietysti helppo. Samoihin aikoihin törmäsin sattumalta sanontaan ”kehitys loppuu tyytyväisyyteen”. Siitä on tullut minulle motto, jonka mukaan elän vielä tänäkin päivänä. Aina voi tehdä paremmin, saavuttaa enemmän ja kehittyä kohti parempaa tulevaisuutta ja parempaa versiota itsestään. 

 

Nyt näin kymmenen vuotta myöhemmin, ruotsinkielisen asevelvollisuuden suorittaneena ja uuden kielen omanneena, rakennusmestarin paperit takataskussa, vakituinen työ kyseisessä pestissä ja useampaan omistusasuntoon sijoittuneena, voin ylpeänä sanoa että olen saavuttanut suunnitelmallisesti kaiken sen ja vähän enemmänkin mitä olin suunnitellut. Ikävät kokemukset olen kääntynyt voitoksi, sillä ne ovat olleet minulle suurimpia motivaattoreita ja opettajia. Haasteeni opettivat minulle että olen henkisesti vahva ja pystyn ihan mihin vaan, jos itse päätän niin!

 

Kuten todettu yksi suurimmista haaveistani olikin jatkaa äitini jalanjälkiä ja suunnata työskentelemään humanitaariselle alalle. Nyt muutama vuosi myöhemmin, NLP koulutuksen suorittaneena, saan muutosvalmentajana auttaa ihmisiä löytämään omia haaveitaan, toteuttamaan unelmiaan sekä nähdä kuinka he alkavat voimaan paremmin. Saan työssäni ohjata, opastaa ja tukea ihmisiä kohti kokonaisvaltaista hyvinvointia ja nähdä kuinka he saavuttavat asettamiaan tavoitteitaan. Valmentajan olen kannustava, kunnianhimoinen, inspiroiva ja laitan itseni likoon 100% jokaisen asiakkaan kanssa. Olen opiskellut NLP:tä sekä hypnoosia Suomen kärkinimien kanssa ja tästä olen kovin kiitollinen. NLP ja hypnoosi ovat todella voimakkaita työkaluja, joiden avulla uskomuksia voidaan muuttaa nopeallakin tahdilla. Saan työssäni todistaa miten ihmisenmieli on altis muutokselle, hyvässä ja huonossa, mutta miten nopeasti oikeilla työkaluilla sitä voidaan taas muuttaa vieläkin toimivammaksi. Olen myös käyttänyt näitä työkaluja pidemmän aikaa omalla henkisen kasvun polullani ja ammenan niistä voimaa jokapäiväiseen elämääni.

 

Oma tarinani saattaa ehkä antaa sinulle hieman esimakua siitä mitä muutosvalmennuksella ja itsensä kehittämisellä voi saada aikaan.

Toivon, että voin antaa sinulle tarvittavat henkiset työkalut ja auttamaan sinua löytämään tiesi tässä maailmassa, matkallasi parhaaksi itseksesi.

Koulutukset

  • 2021 HENKINEN VALMENTAJA, HENKISEN VALMENTAMISEN AKATEMIA

  • 2020 NLP PRACTITIONER, NLP AKATEMIA

NLP.JPG
NLP 2.JPG